
|
keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2004
Olen virtuaalinomadi
Olen virtuaalinomadi. Virtuaalinomadi on henkilö, joka vaeltaa kyberavaruudessa useimmiten samoja reittejä pitkin. Minun reittini kulkevat keskustelufoorumilta toiselle ja veppilogilta toiselle.
Kaikista parhaiten viihdyn Näkökulmassa (nakokulma.net) mutta pistäydyn päivittäin myös Etelä-Suomen Sanomien keskustelufoorumilla, Keskisuomalaisen foorumilla, Suomi 24:ssä ja Jippiissä. Muita levähdyspaikkoja ovat mm. Tiedelehden foorumi ja Soneraplaza.
Pitkä ja monta vuotta kestänyt uupumaton vaellus netin valtateillä, ja myös syrjäkulmilla, on tietysti tuonut Suosikit kansioon myös muiden, vähemmän tunnettujen keskustelufoorumeiden osoitteita.
Niinpä käyn aina silloin tällöin kurkkaamassa mitä huumehemmot oikein puuhailevat tai mitä uutta skanneripojat- ja muutama tyttö ovat löytäneet. Kiinnostava on aina tietää mitä eläinaktivisti ja talonvaltaajat juuri nyt ajattelevat. Samalla tavoin käyn aika usein kurkkaamassa mitä kuuluu webmastereille.
Seksinovelleja ja vastaavaa materiaalia lueskelen harvemmin. Myöskään paranormaalit ilmiöt ja uususkonnot eivät oikein jaksa kiinnostaa, mutta nekin foorumit ovat tulleet tutuiksi. Kirjallisuuden harrastajana lueskelen mielelläni erilaisia tarinoita ja runoja, nykyään myös faninovelleja.
Eri musiikkityyleihin erikoistuneet keskustelusivut ovat aina kiinnostava kokemus.
Niille. jotka eivät foorumeita juuri tunne, mutta ovat periaatteessa kiinnostuneita, pieni vihje. Käy kurkkaamassa Sir Jamesin kokoamalla foorumisivulla. Sen linkkejä klikkaamalla pääset hyvään alkuun.
Elämänaikainen projekti
Foorumit ovat yksi osa netin mahdollistamasta yhteydenpidosta toisiin ihmisiin. Muita tunnettuja tapoja ovat chat eli reaaliaikainen keskustelu ja IRC eli irkki. Jotkut ovat valinneet yhteydenpitotavaksi hitaamman postituslistan. Vakavasti tietystä aiheesta kiinnostunut valitsee foorumiseen tietysti nyyssit eli uutisryhmät eli newsgroups´it.
Keskustelufoorumeista kiinnostunut etsii tietysti myös oman kotipaikkakuntansa keskustelualueet. Esimerkiksi useilla asukasyhdistyksillä, jopa kiinteistöryhmittymillä on omat keskustelualueensa. Käytä Googlea apuna löytääksesi itsellesi sopivat foorumit.
Muista myös erilaiset pikaviestiohjelmat.
Kaikista antoisimpia käyttäjilleen ovat erikoistuneet foorumit. Näitä löytyy aina tietyn karjarodun kasvattajista harvinaisia sairauksia poteviin.
Sir James
Näkökulma
Musiikki
Yleisiä
Suomen neurofibromatoosiyhdistyksen keskustelupalsta
Wiccat
Tapio Parkkari
|
|