
|
keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2004
Harry Potterin ympärille on syntymässä urbaaneja legendoja. Tiistaina levisi maan keskustelufoorumeille tieto, että potterkirja on kielletty Lapualla. Ilmeisesti Etelä-Suomen Sanoimien keskustelualueelta lähtenyt viesti oli seuraava:
Potter kiellettiin Lapualla
Uusimman Harry Potter kirjan myynti on kielletty Lapualla. Lapuan kirkkoherra Risto Siltamäki ja seurakunnan vanhempainyhdistyksen hallitus vaativat kirjan vetämistä pois markkinoilta. Syynä tähän Suomessa ennen näkemättömään toimeen on Siltamäen mukaan kirjassa esiintyvä noituus, jonka seurakuntaneuvosto uskoo kiihottavan lapsia saatananpalvontaan. Vastaavia syytöksiä ei Suomessa ole ennen esiintynyt, yhdysvalloissa sen sijaan Harry Potter on pannassa useilla vanhoillisilla seuduilla. "Emme halua vaikuttaa hätäisiltä tai yli-suojelevilta, mutta jotain olisi tehtävä näin räikeän syniikiihoittamisen ja saatananpalvontaan houkuttelun estämiseksi" Toteaa seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Terttu Salmisto."
Ote Lapuan Sanomista 13.3.2004
Lainaus: ESS
Taitavasti kirjoitettu ja toimittajaformulaa noudattava kirjoitus todettiin melko nopeasti trollaukseksi. Verkkotuotaja Antti Rinkinen korjasi asian ESS:n sivuilla. ESS:n verkkosivuilla ollut trollaus levisi mm. Nakokulma.net keskustelualueelle:
Paljon mahtuu maailmaan väärää tietoa
Keskustelun aloittanut kommentti on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti ei ihan kaikilta osin paikkansa pitävä. Lapualta saadut tiedot kertovat seuraavaa: Lapuan Sanomat ilmestyy tiistaisin ja torstaisin, ei lauantaisin. Potterin kieltämisestä ei ole Lapualla puhuttu. Kirkkoherran nimi on Jarmo Isotalo, ei Risto Siltamäki. Seurakunnan vanhempainyhdistys ei ole asiaa käsitellyt. Terttu Salmisto-nimistä ihmistä ei löydy Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan luottamustehtävistä.
Potter-kirjan vetämistä pois myynnistä ei ole Lapualla vaadittu. Eikä kirjaa ole siis kielletty.
Lainaus: ESS
Tarkista, tarkista ja tarkista
Itse soitin Lapuan Sanomien päätoimittaja Hannu Risikolle ja hän toisti saman, minkä Rinkinen oli aikaisemmin ilmoittanut. Asiasta ehdittiin kuitenkin usean tiiman ajan vääntää asiaa. Trolaaminen onnistui erinomaisesti hyvästä ajoituksesta ja taitavasti valituista mielikuvista johtuen. Tekstin muoto viittaa siihen, että kirjoittaja on toimittaja.
Ilmiö kuuluu urbaanien legendojen potterismit genreen. Arvelen että kysymyksessä on vasta alkusoitto. Tulemme jatkossa näkemään ja kuulemaan mitä erilaisempia pottertarinoita, joiden konsepti on joko suoraan tai sitten mallimaailmaltaan potterkirjoista.
Itse asiassa tämä perinne elää ja voi hyvin nuorten fanitarinoissa, ficeissä. Ficceihin voit tutustua vaikkapa vierailemalla FinFanFunissa tai Ringshadowsissa. Potterilmiön myötä on nuorisokulttuuriin tullut muitakin ilmiöitä, jotka kiinnostavat ja huolestuttavat kasvattajia. Yksi näistä ovaat slashit eli lemmekkäät tyttö-tyttö ja poika-poika tarinat.
FinFanFun
Ringshadow
Lisätty:
Urbaaneja potterismeja
Sivustolla Urban Legends Reference Pages on koko joukko aiheeseen Potter liittyviä resursseja eli siis hakukenttä. Kirjoita kenttään Harry Potter.
Are Harry Potter books sparking a rise in Satanism among children?
Snopes
Netin paras sivu kaikenlaisen hörhöilyn löytömiseksi lienee urbanlegendsin Urban Legend Zeitgeist. Sivustolla on erinomaiset hakuominaisuudet ja näet kerralla, mitkä ovat päivän urbaanit legendat. Sivuilta selviää myös tuliskoi välttää Coca-Colan ja Pepsi-Colan juomista terrori-iskujen jälkeen.
Urban Legend Zeitgeist
Urban Legends Research Center
Lisätty: klo. 10.10
Urban Legends Reference Pages löytää haulla 127 mainintaa sanoista Harry Potter. Osumien lähempi tutkiminen on hyvin avartavaa ja antaa hyvän kuvan siitä, miten legendat (ja pääasiassa keiden toimesta) syntyvät. Etsi sivulta toiminto: search
Urban Legends Reference Pages
Church Burns Harry Potter Books
Posted: 8/3/2003
Greenville It's not uncommon to see a pastor leading a Sunday prayer denouncing evil. But this Sunday at the Jesus Non-denominational Church in Greenville, the congregation was taking action. They were trying to save their souls by tearing up the devil and burning his words.
"I don't want anyone to go to hell, and the bible says if people use sorcery and witchcraft they will go to hell," says Pastor Tommy Turner.
He says stories like Harry Potter that glorify wizardry and sorcery will lead people to accept and believe in Satan. So he organized a book burning. Parishoners like Linda Stubblefield are happy to see the fire glowing bright. She says she wants to protect her four kids.
Lue koko juttu
Lisätty: klo. 14,40
Book Burning: A True Christian® Tradition
The truth is, burning a book is one of the
most loving things a Christian could do
for a person they really care about.
The burning of books is nothing new to True Christians®. We invented the practice over two-thousand years ago as a way to promote our faith in the Lord Jesus. In the early days of Christianity, when new believers in Christ were converted, they were naturally moved by the Holy Spirit to grab as many books as they could and pitch them into a fire.
Mitä tästä sanot?
Church group burns Harry Potter books, Shania Twain CDs
Michigan church members burn 'Harry Potter' books, Book of Mormon
..ja niin edelleen
Tapio Parkkari
|
|