
|
tiistaina, huhtikuuta 06, 2004
Nyt sen oikein huomaa
Että kevät on tullut. Kauppatorille ilmestyi tänään kahvikoju. Se on aina ollut pettämätön kevään merkki. Kevään merkki on myös lakaisuautot, jotka harjaavat hiekoitushiekan ja soran pois. Tänä keväänä tämä tapahtui ensimmäisen kerran pari viikkoa aikataulusta edellä. Siitä kiitos kaupungin virkamiehille.
Kevääntulo näkyy myös muuttolintujen saapumisessa. Eilen bongattiin kaupunginlahdaella kaksi joutsenta ja ensimmäiset kurkiaurat on myös jo nähty kaupunginlahden pohjukassa.
Pienkerrostalomme nurmikkoalueelle on ilmestynyt pieniä vihreitä suippolakkeja. Niiden alta paljastuu kuuukauden sisällä ilmeisesti krookuksia. Kevään tulon näkee siitäkin että koulun asvalttipiha on kuiva ja koriskenttä kaikuu iltaisin poikasten huudoista.
Elämä virtaa voimakkaana. PIkkulinnut laulavat puiston puissa ja sorsat pitävät soidinmenojaan. Moni kiireinen kaupunkilainen ei tätä huomaa, mutta ne joilla on silmää luonnontapahtumille nauttivat nyt täysin sydämin.
Tapio Parkkari
|
|