perjantaina, elokuuta 27, 2004
Kltti setä vaanii netissä
Surffauksen jäljet pelottaa
|
Kriisichat auttaa
Pelastakaa Lapset on käynnistämässä nettipohjaista lasten ja nuorten kriisichat -palvelua. Palvelu on tarkoitettu yllättäviä ja ahdistavia tilanteita varten. Tällaisia voivat olla paikalliset tai maailmanlaajuiset katastrofit tai vaikkapa lapsiin, perheisiin tai kansakuntaan kohdistuva uhka tai jokin muu vaikeasti hallittava asia. Kriisichat palveluun osallistuu kymmeniä koulutettuja henkilöitä. Kiirichatin kohta Pelastakaa lapset ry:n sivuilla on seuraava:
Kriisichat aukeasi netissä parin tunnin kuluessa, mikäli Suomessa tai maailmalla tapahtuu jotakin vakavaa tai lapsia voimakkaasti koskettavaa. Lapset kuulevat ja näkevät järkyttäviä tapahtumia, mutta eivät pysty käsittelemään niitä aikuisen lailla ja tarvitsevat siksi välitöntä aikuisten tukea ja turvaa.
Yhdistyus kokeili chattia viime jouluna. Pelastakaa Lasten koordinoimassa Manteli-chatissa kävi joulunpyhien aikana satoja avun tarpeessa olleita lapsia ja nuoria nettikeskustelemassa koulutettujen vapaaehtoisten aikuisten kanssa. Lapset chattasivat Habbo Hotelli Kultakalan Manteli-huoneessa ja nuoret Suomi24:n Manteli-huoneessa.
Samanlaisten periaatteiden pohjalta luotava kriisi-chat pyritään saamaan toimintavalmiuteen vielä tämän vuoden aikana.
Pelastakaa lapset
Tapio Parkkari
|