
|
sunnuntai, syyskuuta 05, 2004
Vaasan Jaakoon Jaakon Jaakkoon puolukkajuoma
Menin marjahan mäelle,
punapuolan poimentahan,
otin marjan mielelläni,
toisen kerran kielelläni.
Se kävi kerustimille,
siitä vatsahan valahti:
tuosta tyydyin, tuosta täytyin,
tuosta sain kohulliseksi.
Olimme sunnuntaina puolukassa Pohjanmaan rannikkopitäjässä. Puolukoita oli mättäät punaisena, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja meri kimmelsi. Oli juuri tuollainen päivä, jonka itse muistan omasta lapsuudestani..
Puolukkajuoma
Autossa pois tullessamme muistelimme Jaakkoon puolukkajuomaa. Omassa lapsuudessani Vaasan Jaakkoon puolukkajuoma oli jokasyksyinen tapaus. Ãiti kaivoi jostain vanhan sinikantisen ruudullisen vihon, johon hänen äitinsä oli kirjoittanut kosmoskynällä vuosikymmeniä sitten puolukkajuoman reseptin. Paperi oli joskus kostunut ja teksti oli lähes lukukelvotonta mutta perinteeseen kuului että juoma valmistettiin juuri tämän reseptin mukaisesti.
Ja totta se tietysti on. Minkään muun reseptin perusteella ei saa yhtä hyvää puolukkajuomaa. Resepti on nyt meidän perheemme hallussa. Ja tässä se on nyt kerrottu teille.
Vaasan Jaakkoon puolukkajuoma
12 lt. puolukoita
2-3 l vettä
2-3 kg sokeria
60 g viinihappoa apteekista
Ja sitte: marjat puserretahan, vesi ja viinihappo lisätähän (siihen
marjapuurohon) ja niin saa seisoa 2-3 vrk. Sitte se siivilöirähän ja liemeen
lisätähän sokeri, jolloin lientä on hämmennettävä noin ½-1 tiiman ajan. Sitte
kuoritahan vahtu pois ja mehu on valmista pulloihin pantavaksi. Sillälailla ja
sellaasis mittasuhtehis sitä maailman parasta virkistysjuomaa teherähän. Ja
kun sitä tarjotahan, kaaretahan vain noin kynnen verran klasin pohojalle ja
raikasta vettä päälle.
Puolukkahyvää
Sydänmerkki
Puolukkareseptejä
Puolukka rönttöset
Yrttitarhan puolukkajuoma
Tapio Parkkari
|
|